Suomalaisessa kulttuurissa Suomen itsenäisyys on ymmärrettävästi aihe, joka herättää monenlaisia tunteita ylpeydestä menettämisen pelkoon. Siellä on myös hallitseva näkemys tyypillisestä suomalaisesta, joka edustaa suomalaista mentaliteettia ja toimii olemis-, sanan- ja mielipiteenvapauden puolestapuhujana. Ylpeys on tunne, jonka tunnistan omaksi, kun rakkaan maamme voitetun sodan ja vapauden aihe tuodaan pöytään. Mutta kun keskustelu näyttää väistämättä kääntyvän suomalaisiin ja ketä he ovat, olen kaikkea muuta kuin ylpeä.

Varsinkin vuoden 2015 pakolaiskriisin ja Ruotsin epäonnistuneen integraatioprosessin jälkeen rasismi on Suomessa noussut pilviin. Näyttää olevan vahva mielipide siitä, kenen kanssa meidän pitäisi jakaa maamme ja kuka ei ole tervetullut. Ennakkoluulot maahanmuuttajia kohtaan ovat vahvat, ja tiettyjä ihmisiä kohtaan on monia kielteisiä oletuksia. Eniten minua huolestuttaa se, että ennakkoluulot ja olettamukset hyväksytään hiljaa suomalaisessa yhteiskunnassa, koska ihmiset eivät edes tajua, että ne ovat asioita, joita pitäisi käsitellä ja työstää. On myös aivan liian helppoa nähdä, mikä suomalaisia siirtolaisissa eniten laukaisee – ja valitettavasti se ON ihoa syvältä.

Epäonnistumisia suomalaisessa yhteiskunnassa

Jos sinulla on muita etnisiä piirteitä kuin perinteiset suomalaiset, sinua ei nähdä suomalaisena. Ei edes, jos olet syntynyt ja kasvanut Suomessa ja puhut sujuvaa suomea. Ei-suomalaisten nimien, tummemman ihonsävyisten ja esimerkiksi ei-kristittyjen asujen ja asusteiden taustaa kysytään jatkuvasti. Ja jostain syystä tämä kyseenalaistaminen ei pääty heidän kansallisuuteensa, vaan leviää heidän kykyjensä ja taitojensa aliarviointiin. Heidän oletetaan ymmärtävän suomea, tarjotaan vain pienituloisia töitä ja heitä syrjitään eri julkisilla paikoilla. Monet rasismin uhreista ajattelevat, että pahinta on se, että heidän kokemuksiaan vähätellään ja jopa ei uskota ollenkaan. (Yle 2023.)

Koska naapurimaamme Ruotsi on kohdannut paljon vaikeuksia pakolaisten ja siirtolaisten epäonnistuneen integraatioprosessin vuoksi, Suomi on ymmärrettävästi huolissaan. Esimerkiksi Ruotsissa rikollisjoukkojen toiminta ja mellakat ovat lisääntyneet merkittävästi, koska Ruotsin poliisilla ei ole ollut kykyä puuttua ennaltaehkäisevästi rikollisjoukkojen ja -ryhmien muodostumiseen. Tapahtuneet rikokset ovat valitettavasti vaatineet useita siviiliuhreja. (Rigatelli 2021.) Vaikka ilmiö on pelottava, emme yhteiskunnassa estä sitä tai suojele itseämme suojelematta myös muita. Itse asiassa meidän ei pitäisi edes puhua "meistä" ja "heistä".

Suomalaisen yhteiskunnan ongelmana muuttoliikeongelmiin ratkaisuja etsimässä on se, että ongelmana on alettu nähdä maahanmuuttajia itseään. Kuinka voimme odottaa siirtolaisten integroituvan yhteiskuntaamme ja löytävän turvallisen tilan, kun leimaamme heidät mahdolliseksi uhkaksi? 

Ihannetapauksessa kaikkien maahanmuuttajien tulisi onnistuneesti kotoutua ja tuntea olonsa kotoisaksi täällä Suomessa, löytää työpaikka ja oppia suomen kieltä. Maahanmuuttajien radikalisoitumisen pelon vuoksi monet suomalaiset näkevät kuitenkin suurimman osan maahanmuuttajista edelleen
epäonnistumisia ja jopa loisia, jos he eivät heti onnistu näissä asioissa. Ja tämä asenne on juuri se, miksi jotkut heistä eivät.

Palataanpa isänmaallisuuksiin. Isänmaallisuus tarkoittaa määritelmässä "rakkautta isänmaata kohtaan". Se muistuttaa meitä myös käydyistä sodista ja saavutetusta itsenäisyydestä. Isänmaallisuus on myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, suojelemisen tarvetta ja osa itsekkyyttä ja identiteettiä. (Primoratz 2020.) Ylpeys maastaan tulee myös käsitys kyseisen maan ihmisistä: keitä suomalaiset ovat. Kotimainen suomalainen nähdään edelleen vain valkoihoisena valkoihoisena, joka puhuu sujuvasti suomea ja on syntynyt ja kasvanut kristittynä Suomessa. Tämä käsitys jättää siis ulkopuolelle romanit ja saamelaiset sekä tataarit, jotka kaikki ovat alkuperäinen vähemmistöryhmä Suomessa.

Myöskään niitä suomalaisia, joilla on tummempi iho, useita äidinkieliä tai muita kuin valkoisia etnisiä piirteitä ja kulttuuriyhteyksiä, ei pidetä "oikeina" suomalaisina. Suomi on itse asiassa yksi Euroopan rasistisimpia maita, jossa monet mustat ovat kohdanneet rasismia ja syrjintää. (Hanhinen 2023.) Jos tämä kuvaa suomalaisten keskimääräistä mentaliteettia, kuinka voimme odottaa jokaisen yhteiskuntamme jäsenen osallistuvan täysipainoisesti rakkaan maamme turvallisuuteen ja hyvinvointiin?

Syrjintä, erilaisuus ja hiljentäminen eivät auta siirtolaista tai vähemmistöä oppimaan uutta kieltä tai pääsemään töihin, varsinkaan kun nämä myrkylliset asenteet leviävät akateemiseen maailmaan kuin rutto. 

Rasismin vaarallisin muoto on todellakin rakenteellista; on tutkittu, että esimerkiksi ei-suomalainen nimi tai ei-valkoinen iho ovat tekijöitä, jotka voivat estää henkilöä pääsemästä töihin riippumatta hänen akateemisista saavutuksistaan ja/tai työkokemuksestaan. Tämä ongelma kertoo synkän tarinan suomalaisen yhteiskunnan nykytilasta - ja myös tulevaisuudesta, jos NYT ei tehdä mitään. (Länsi-Suomi 2020.)