Saavuttuaan Sloveniaan hänet vietiin rakennustyömaalle, jossa hän työskenteli iltaan asti. Vuoronsa jälkeen hänet vietiin majoitukseensa, joka koostui useista lämmittämättömistä työmaakonteista. Huone oli niin täynnä, että työntekijöiden oli istuttava lattialla ja maattava vuorotellen. Näistä epäinhimillisistä elinolosuhteista huolimatta hänen oli maksettava työnantajalleen 200 euroa kuukaudessa majoituksesta. Hän ei voinut valita itse majoitustaan, ja hän oli työnantajalleen velkaa bussikuljetuksesta Bosnia ja Hertsegovinasta Sloveniaan.

   Hän ei saanut työsopimusta, eikä häneltä saanut taukoja ja lomaa. Hänen odotettiin tekevän jatkuvasti ylitöitä. Jos hän loukkaantui, hänen odotettiin silti tekevän töitä, eikä hän voinut ottaa sairauslomaa. Kun yksi työntekijä valitti näistä olosuhteista, hänet lähetettiin takaisin kotimaahansa yön yli, minkä vuoksi muut kärsivät hiljaa koston pelossa.

   Aluksi palkka oli minimaalinen, mutta lopulta se loppui kokonaan. Hän tunsi olonsa nälkäiseksi, uupuneeksi, häpeissään ja murheen murtamaksi, koska kaikesta kovasta työstään huolimatta hän ei pystynyt lähettämään rahaa perheelleen elämistä varten.

   Hän ei hakenut apua itse, koska ei nähnyt itseään uhrina.